Tervehtiminen on ilmaista
Huh, ompas ollut kiirastorstai. Tehokas päivä kerrassaan. Aamukuudelta singahdus ylös, jonka jälkeen verenpaineiden heilahdettua rajusti seurasi raahautuminen pitkin seiniä arbian kautta keittiön pöydän ääreen. Jaana oli keittänyt mocan valmiiksi ja sitä ensimmäisenä kuppi mustana eteen. Mustana sen takia, että ATP varastoni olivat ilmeisesti, niin kaput sängystä nousu ponnistuksen jälkeen, etten jaksanut avata jääkaapin ovea ja ottaa sieltä maitopurkkia. Tai laktoositonta maitojuomaa, mitä meidän taloudessa juodaan. Siinä sitten toljotin tyhjällä katseellani perinteiseen tapaan tapetteja ja siihen yhteenkohtaan, jossa tahra ja joka ei katoa, kun tapetinvaihtamalla. Siitä sitten pikkuhiljaa heräilin samaa tahtia kun kahvikuppi tyhjeni ja kofeiinivaikutti, jota muistin aina lähes joka minuutti hörpätä. Töihin vasta yhdeksään, niin ei ollut kiire, eikä ole muutenkaan. Sen jälkeen aamupuuro isoon veteen löysänä. Löysänä eli vetisenä, sen tähden jotta se tulee sopivan "jankiksi" vasta sitten kun puuroon on sekoitettu 50g suklaan makuista laadukasta heraproteiinia kera banaanin. Sekun on syöty, niin toinen kuppi moccaa ja snuss huulenalle, niin aletaan olla ready. Ja oltiinkin. Hampaiden harjaus super whitella, niin kelpaa hymyillä :) Ja tämä sama kaava, joka aamu. Mielenkiintoista eikö totta :D
Töissä oli melkoisesti roudaamista ja samalla tuli todettua voimaharjoittelun käytännönkin hyöty. Kun on hiukan edes pitoa varsissa, niin kaikki on paljon helpompaa. Pikkusen voi kuitenkin aina voimalla korvata mitä tekniikassa häviää. ;) Paperit myyntiasetelmaan jämptiin pinoon ja tiettyyn järjestykseen asiakkaita odottelemaan. Sitten vaan tunti työläisenä ollaan paikalla asiakkaita varten. Ja nimen-nomaan, niin päin, että minä olen paikalla asiakkaita varten - eivätkä asiakkaat tule paikalle minua varten.
Yksin kertainen myyntitapahtuma: Tervehdys ja katse kontakti... silmiin !! Ei maassa olevaan sepeliin ja mielellään molemminpuolin kohtaava katsekontakti. Tervehdys vaihe ei ole ohi ennen kun katsekontakti on tapahtunut. Okei, mitä sinulla on tarjota ja mihin hintaan? Ne kerron. Mahdolliset lisäkysymykset. Osto päätös ja rahan vaihto. Ja tuote asiakkaalle. Olehyvä - Kiitos ja mielellään katsekontaktilla ja loppusanat. Tähän kuluu aikaa noin kolmekymmentä sekuntia, jos ei ole kysyttäviä. Ei paljon elämässä vai onko? Todellisuudessa mukamas on. Tervehdys on monesti liikaa pyydetty, tavarat nyitään ennen aikojaan kainaloon, ennen kun maksutapahtuma on hoidettu. Olehyvään ei vastata kiitoskella. Kiire on kova? Minne? Minne on niin kiire, ettei ehditä tervehtiä ja hoitaa asioita hyvien tapojen mukaisesti. Minusta välillä tuntuu, että perinteiset hyvät tavat ovat kääntyneet huonoiksi tavoiksi. Olen kuullut helsingissä vierailulla olleen vieraspaikkauntalaisen tervehtivän bussikuskia sanomalla - päivää. Bussikuskin vastaus "vittuilet sä". WTF Mä oon kolkyt ja mäkin oon jo ihan pudonnut. Onko aito ihmisestä välittäminen hymyllä ja katsekontaktilla nykyään jotenkin vanhanaikaista? Ilmeisesti on, mutta taistelen sitä vastaan viimeiseen asti.
Ja nyt kevät auringon paistaessa ovat saapuneet nuo ahh, niin ihnat ja käytännölliset silmien peittävät aurinkolasit. Ne ovat sinällään todella jees ja toisia jopa pukevat erittäin hyvin, mutta... Minkä olen monet kerrat epämiellyttävänä seikkana huomannut. Jos puhut ihmisen kanssa, jolla on aurinkolasit päässä. Kuulet häneen puheensa kyllä ja näet hänet kokonaisuutena. Mutta jotain puuttuu. Et näe hänen silmiään. Et näe hänen sielunpeiliään eli sitä tärkeintä, joka ihmisestä kertovat kaiken. Tulin siihen tulokseen tänään, että ihminen on vain hieno tai vähemmän hieno toppatakki, jonka kanssa keskustelet, jos et näe hänen silmiään. Silmistä näet kaiken. Siksi en tykkää puhutella ihmistä, jolla on tummat lasit päässä.
Sitten toinen asia. Jos teet myyntutyötä ja tervehdit jo valmiiksi ohitsesi kulkevaa mahdollista asiakasta, kun tämä kulkee ohitsesi. Ihmien välttelee katsekontaktia ja tervehdystä epäilisin kahdesta eri syystä. Joko siitä, että he luulevat että tervehdykseen vastaamalla, että he sitoutuvat osatamaan jotain. Tai se on muuten kummallista. "Mitä tuakin morjestelee, kun ei edes tunneta." Tervehdys, on vain ja ainoastaan ihmisen huomioimista, ei isku repliikki eikä velvoite mihinkään. Tervehtiminen ja esimerkiksi ovenavaus muille takana tuleville ihmisille päästämällä heidät ensin sisään, ennen sinua. Se on kaikki vain ja ainoastaan toisen ihmisen huomioimista ja kunnioitusta. Ei mitään muuta ja missään tapauksessa se ei MAKSA MITÄÄN.
Onko maailman "julmuus ja pinnallisuus" saanut aikaan aidosti tulevista pienistä hyvistä teoista, ihmisille tilivelvollisuuden tunteen, saamastaa pienestä hyväntavan eleestä? Ollaan todella menossa huonoon suuntaan jos näin todella on.
Nykyään tarvitaan luento opetuksia, siitä miten ihmistä tulisi huomioida. Aikuisillekin ihmisille tarvitaan, jopa korkeasti koulutettujen ihmisten työpaikoilla kertausta mitä ovat hyvät tavat. Asiakkaan kohtaaminen tasavertaisena ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta. Se on lähimmäisen huomioonottamista. Muistan sen verran, että jo ennen kouluikää, näitä aisioita opetettiin jo päiväkodissa. Katsekontakti, vuoropuhelu ja loppu "moikkaus". Ne tehdään aina. Asiakkaan päätös on ostaa tai olla ostamatta. Aivan sama. Hän ansaitsee saman kohtelun. Kulkee ihminen kävellen, polkupyörällä tai johtotähdellä. Se on täysin merkityksetöntä. Ihminen on ihminen, lihaa ja verta ei lopulta mitään muuta. Erinäköisessä muotissa vaan. Toinen on toisen näköinen ja toinen toisen näköinen. Ei mitään väliä. Raha ja meteria on hankittua tarpeiden mukaan parantamaan elämän toisarvoista laatua ja pinnallista imagoa. Ihmisen arvon mittaa mielelstäni, se miten hän kohtelee aidosti toista ihmistä. Omaisuudella ja lahjonnalla saat paljon hännystelijöitä. Saat vierellesi ihmisiä, jotka haluavat nauttia kivoista kalliista asioista ja elämyksistä, joita ei taloudellisesti köyhempi voi tarjota. Saavutat paljon ihailua materiaalisella vauraudellasi, mutta jos et tarjoa hellää ja aitoa välittämistä, niin et koskaa pääse kenenkään sydämeen ja saavuta aitoa rakkautta. Sitä kun ei kultakoruin voi ostaa.
Ihmisen on todettu olevan rakkausriippuvainen. Ja todettu se, että kaikkeen materiaan lopulta kyllästyy. Mikään ei riitä. Ainoa mitä lopulta kaipaat on rakkaus. Saada rakkautta ja antaa rakautta. Se on tarve, joka jää jäljelle edelleen sen jälkeenkin, kun kahdeskymmenes tropiikin matka on nautiskeltu, auto vaihdettu kahdenkymmenenkerran uudenpaan jne. Jotain lopulta puuttuu ja joku on silti edelleen mahdollisesti kateissa vaikka kaikki on jo koettu? Se taitaa edelleen monesti olla se tärkein asia, että olet aidosti rakastunut ja sinua rakastetaan ihmisenä. Ja siltikin vaikka sinulta menisi kaikki raha ja omaisuus.
Kaikki lähtee perusarvoista. Mutta, onko elämä enään sitä? Kaikki halutaan sähköiseen muotoon ja nimimerkkeihin, ettei vaan mikään ollisi hidasta ja vaivalloista ja ennen kaikkea, ettei tarvitse kohdata vahingossakaan aitoa kasvotusten tervehdystä.
Vaiko onko tosiaan niin kiire tai vaivaannuttavaa, että ei vaan ehditä huomioimaan toista? Odottakaa, kun tulee hetki keskeltä metsätietä, kun johtotähtenne polttoaineen syöttöön tulee sähkö vika ja puhelimestasi on akku loppu. Seisot tien pietareella liftaamassa kahdenkymmenen asteen pakkasessa tienposkessa, eikä kukaan pysädy. Siinä tulee helposti kolmennenkymmenen auton ajaessa ohi sellainen todellisuuden tunne - missä todella elämässä ollaan menossa.
Tälläisiä asioita mielessäni pohdiskelin päivän rauhallisina hetkinä. Päivä päätyttyä siirryin Noormarkun paikalliseen kebeb ravintolaan. Tilasin salaattia. Tosin en tiennyt tilaisinko tonnikalla vaiko kanalla, joten päädyin ottamaan salaattiini ne molemmat. Syödessäni salaattia, katselin samalla MTV:lta hevibändin musiikki videota. Oli pitkää tukkaa ja maskia naamassa soittajilla ja kaikki tottakai ilman paitaa. Toisilla oli hiukan keskikalja löytänyt perille ja toiset olivat hiukan tehneet istumaan nousuja. Näin päättelin heidän vartaloistaan. Kiinnitin huomiota hyvään alku soittoon. Kuulosti hyvältä ja aloin kuunnella. Siirsin katseeni minulle ystvällisesti toimitettuun salaattianokseen. Haarukoidessani ja kuunnellesani hevimättöä tuli mieleeni lauletaanko tässä biisissä lainkaan. Siirsin katseeni tauluteeveeseen, joka oli suoraan edessäni. Katsoessani laulajaan, laulajan suu liikkui kyllä kovasti, mutta mitään laulua en soiton seasta kuullut. En en vaikka kuinka ja kuika yritin. Mietin mielssäni... mahtoiko laulajan mikrofoni olla päällä vai oliko minun tarkoitus lukea huulilta mitä hän niin kovasti yritti suunliikkeistään päätellen tuoda julki. Jotain parannettavaa kenties kuulossani tai uusi trendi musa rintamalla? En tiedä, kun en ole seurannut.
Töistä paluumatkalla poikkesimme todella mukavin ihmisten luo kylään. Aiheena Tuleeko kaikista fitness? Ei oikein helpolla tahdo tulla ilman oikeanlaista lahjakkuutta ja oikeita kehon mittasuhteita. Mutta eihän kaikista saada huippu seiväshyppääjääkään eikä uusia Selänteitäkään ihan helposti ihan vaan tuosta torilta napsita. Oikeilla perusraameilla ja oikealla harjoittelulahjakkuudella ja tahdolla sekä oikealla periksiantamattomalla tekemisellä, motivaatioilla sekä pitkäjänteisyydellä varmasti saadaan lähes jokaiselle terveelle ihmiselle kovalla työllä ilman stressiä ihan ok. kroppa. Mutta, vain todella harva pääsee Colemanin mittoihin ja Bubkan tuloksiin vain muutamia mainitakseni ilman äärimmäisen hyvin lajiin sopivaa genetiikkaa.
Jos haluat saavuttaa missään asiassa, edes hyvän tuloksen. Älä suhtaudu asiaan: "mä en halua sillain mitään" vaan halua parhaaksi ja teet töitä sen edellyttämällä tavalla liikaa stressaamatta - niin voit saavuttaa edes vähän. Pelkällä tuurilla fyysisessä urheilussa, jossa on kova taso hervemmin pelkällä tuurilla pärjää. ;)
Hyvää Yötä
- L
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti