Pakko vai Nautinnollinen matka

Kehonrakennus kilpailuun valmistautuminen: Pakko vai Nautinnollinen matka?

Taakka:

Minun on PAKKO näyttää itselleni tai muille, että minusta on menemään vielä lavalle. Miksi? Syitä voi olla monia, mutta pintaan ensimmäisenä nousevat kaksi psykologista asiaa: Itsetunto ja Imago muiden ihmisten silmissä. Se on heti mielestäni väärä lähtökohta alkaa valmistautua kilpailuihin. Pakko syntyy siitä, että on panosteetu harjoitteluun "koko elämä" ja haave menestymiseen on syntynyt jo aivan ensimmäisten treenikiksien tuomina. Siihen päälle on seurattu mediassa, salilla tai molemmissa isoja lihaksikkaita kavereita, joilla oliviat lihakset ja niiden tuoma ihailu, jollaisista itsekkin haluaisit joskus saada nauttia.

Et tässä vaiheessa tiedä vielä kaikkea - etkä läheskään kaikkea, siitä mitä kaikkea tällaisen lihaksiston saamiseen vaaditaan.

Teet töitä innokkaasti monta vuotta ja niistä ensimmäiset vuodet hyvin suurella todennäköisyydellä täysin väärin. Kaikki menee silti todella hienosti tai vaikka lihakset eivät valtavasti kehittyisikään, niin into treenata on valtava. Sitten saat, joltain neropatilta ohjeita nostaa testosteronitasojasi, jotta kehittyisit paremmin. Kehittyisit paremmin? Kehityt niin perkeleesti, että olisit saman kehityskäyrän jatkuessa kymmenessä vuodessa 115 kg kivilihaa. Mutta - eihän sitä ajatella. Tämä neropatti tuskin oli lääkäri, joka oli mittauttanut testosteroniarvosi ja todennut ne liian matalaksi, siihen tarkoitukseen jotta kehittyisit paremmin. Yleensä tämä neuvoja oli sellainen, joka oli kyllä omissa nuorissa silmissäsi itseesi verraten kovassa kunnossa ja tottakai uskot häntä. Todellisuudessa tämä neuvoja kaveri ei itsekkään osannut tehdä edes ylätaljaa oikein, mutta oli keksinyt oivan oikotien "onneen".

Sitten tulee ensimmäiset vastoin käymiset. Joku lihas hajoaa tai koet psyykettäsi koettelevan vastoinkäymisen elämässäsi, joka vaikuttaa kehitykseesi negatiivisesti. Tälläinen vastoinkäyminen vaikuttaa sinuun valtavan kovalla iskulla, sillä olet niin kovissa draiveissa, ettet osaa käsitellä minkäänlaista vastoinkäymistä hyvin alkaneella matkallasi kehonrakennuksen huipulle. Selviät vastoin käymisestä, takaisin salille ja todenäköisesti käsittelemättä psykologisesti asiaa itsesi kanssa. Eihän sellaiseen heikkojen hommaan ole aikaa. Pitää kehittyä. Tavoite on asetettu ja rahatkin on kiinni, niin PAKKO painaa menemään.

Taas alkaa kulkea ja homma toimia. Sittenhän kannattaa löylyä lisätä, kun taas joku neropatti neuvoo ettei puolikkaita kannata lyödä. Silloin tulee myös mieleen kyseenalaistaa myös lepo. Lisää ruokaa ja lisää reeniä - niillähän pärjää. Olethan MIES etkä laiskimus. Ja ravihevosetkaan eivät venyttele, niin miksi sinunkaan tarvitsisi. Hyvin menee ja kaasu pohjaan vaan ja kohti kisoja. Hiukan kiristelee rintalihasta, mutta liminentti ja ammoniakki karkki korvaa sellaiset tuntemukset. Ensimmäinen kova sarja ja tottakai miehekkäästi normaalia tangolla tehtävää penkkipunnerrusta ja RÄTS rintalihas poikki. Siinäkö se oli? Viikko vitutusta ja sen jälkeen niin perkeleesti jalkoja ja tottakai kolemsti viikossa ilman palauttavia toimenpiteitä... Ja mitä ihmettä... mitään ei tapahdu? Kalvoja hiukan kiristää kuulemma. Mitä ne on? Viikonloppu viinaa rajusti ja kaikki velat saatavia. Terveellä kädellä kädenvääntöä ja pari voittoakin... Tai niin ainakin aamulla haluat muistaa - vaikka et muistakaan mitään. Silti jotenkin olkapää on omituisen tuntuinen seuraavana päivänä helvetinmoisen krapulan lisäksi.

Ja kiire olisi salille ja mikä sen kiireen psyykelle moninkertaistaakaan? No, tottakai soitto neropatille, joka neuvoo ettei missään tapauksessa - muuta kun täysiä laakeja koko ajan ettei lihakset surkastu. Ja, ettei vaan todellisuudessa vähintään kaksikymmentäkiloa suolavettä omaava kroppasi vaan menettäisi sitä yhtään, jota lihakseksi nimität. Selviät tästäkin vammasta nuoruuden lahjamme eli kudosten parenemiskyvyn vuoksi. Kaikki taas hyvin fyysisesti. Psyyken huollosta, et ymmärrä hevon persettä, kun sehän on niitä heikkoja ruikuttajia varten. Ei muuta kun perkeleesti "pakkotoisto chattia" uhoa ja eteen päin. Ja ah, vihdoin ensimmäinen dieetti suoritettuna, joita tyttöystävä ei välttämättä jostain kumman syystä tullut katsomaan tai jos tuli niin helvetin moisessa helpotuksessa et nyt tää loppuu. Vai loppuuko? Kisa tulos todennäköisesti oli 75% valmentajan neuvoista kiinni ja viimeisen 25% kiinni siitä, että kolmea viikkoa ennen kilpailuja alettiinkin syömään, "koska perkele mullahan on lihakset aivan tyhjät". Sitten ruokaa nelinkertainen annettuja ohjeita suurempi määrä lärviin ja salin valoissa omaan silmään prkeleen kova kondis ja kisa raportissa kommentti: pehmeä. WTF, kun kaverit sano ihan muuta ja valmentajaasi jos sellainen oli et käynyt katsomassa, koska se ei antaisi kuitenkaan lupaa syödä "ja mähän tiedän miten voitan". Ja netissäkin oli joku nimimerkki, niin tehnyt. Viimeistely petti vai oma pää?

Seuraus: En mä näin huono ole ja heti seuraavana päivänä kuivilla lihaksilla - katkaisemaan maksipainoilla jalkaprässissä reisilihas ja taas ollaan lähtöpisteessä, kun oli niin kova kiire. Kaikki tämä vaikuttaa psyykeeseen. Lisää kuormaa psyykelle, kun pomo soittaa töistä, että mitäs taas ollaan sairaslomilla. Paine kasvaa päässä - ei lihaksissa. Viisaampi kaveri on oppinut tässä vaiheessa, että ei tämä voi näin mennä. Muuttaa asioita ja mietiskelee ja surkastuu lihaksistaan, mutta viisastuu päästään. Omaa vielä mahdollisuudet onnistumiseen, muuttamalla isosti tekemistään. Pari kuukautta mennäänkin maltilla, kunnes tapahtuu boostaus ja mopo karkaa käsistä. Taas lisää ja lisää, koska nyt kulkee. Mielessä painaa "pakko onnistua", koska kaikki on pelattu yhden kortin varaan ja muita arvoja voidaan lässyttää itselleen, joilla ei todenäköisesti ole hevonpaskan enempää merkitystä. Tämä se todellinen minäsi, putkinäkö minäsi - musta valkoisuus minäsi. Minä Osaan (olen osaavinani) - Pystyn ja Onnistun. Ja tätä sitten psyykataan yön ja päivän kanssa. Nautinto ja ilo on jo aikoja sitten kaikonnut. Taakka on otettu kannettavaksi ja sehän kannetaan, sillä se on minun tehtäväni ja minun taakkani. Jos järki ja kroppa pysyy läjässä ja onni on myötä saattaa tuleva kisa mennäkin hyvin. Kannat kisataakkaa harteillasi, kun Jeesus ristiään.

Tälläisessa fiktioillisessa ihmistapaus kuvauksessani. Tällaisella taustalla pitkään kilpailu-uraan en usko. Ellei menoa järkeistetä suuresti. Arkku tai suljettu osasto, ovat ilman tekemisen järkeistämistä fyysisen tekemisen ja psyyken huollon saralla lähempnä totuutta kun menestyksekäs kilpailu-ura tai elämä.

Henkilöitymätön alustus, siitä mistä haluan "puhua" eli tässä tapauksessa kirjoittaa.

Mutta, mikäli tälläinen ihminen saa itselleen valmentajakseen järkevän auktoriteetin, joka antaa oikeat ohjeet tekemiseen ja hoitaa tämän ihmisen psyyken eli sen suurimman kompastuskiven kehityksen jarruttajana - kuntoon. Ja siihen tilaan ja ymmärrykseen, että maltti on valttia ja ymmärryksen siitä, ettei enemmän ole aina parempi. Mutta, suurinosa painottaa tekemään äärimmäisesti. Treenaamaan äärimmäisesti ja ääriimäisin boostein. Tähän kuuluu vastuu. Vai kuuluuko? Ei, se äärimmäisesti tekeminen vaikuta ainoastaan fyysisesti. Lässytetään ihmisen olevan psykofyysinenkokonaisuus. Hieno sana ja hieno oivallus - eikä mikään uusi vaan sitä ihminen on aina ollut. Jos käsket tekemään tai teet itse äärimmäisesti, niin tunnusta myös heikkoutesi, joita meillä KAIKILLA on ja tulee aina olemaan. Ole rehellinen itsellesi. Jos teet äärimmäisesti fyysisesti - huolla itseäsi samassa suhteessa määrältään ja laadultaan myös niin psyykisesti kuin lihaksistollisestikin. En kehoita hypettämään äärimmäisyyttä, vain ja ainoastaan sitä tekemisen tasoa joka riittää yksilöllisesti henkilön kehittymiseen.

Kehoitan maltillisuuteen ja silti laadukkaaseen tekemiseen. Oppimalla ne toimivat makroravinne suhteet ravinnosta ja opettelemalla ja pitkäjänteisesti kokeilemalla, mikä toimii sinulle itsellesi ja mikä ei tunnu tuovan toivottua lopputulosta. 21 päivää kun toteutat suunnitelemaasi tai sinulle suunniteltua ravinto-ohjelmaa tarkasti - voit sanoa sen toimivuudesta yhtään mitään. Ravintosuunnitelma tehdään tarkasti huomioimalla kehonkoostumus - tavoite ja tiedossa olevat ruuansulatus ongelmia aiheuttavat ruuat eliminoiden. Projekti aloitetaan aina liian kevyellä harjoitusohjelmalla ja pyritään jatkuvaan nousu johteisuuteen harjoittelun intensiteetissä - lepo huomioiden. Ja sitten se muu eli psyyken huolto. Silloin syödään, kun syödään ja ne mitä on suunniteltu tekemättä siitä sen kummenpaa numeroa. Jokainen meistä osaa pureskella (ainakin toivottavasti) ruokansa psyykaamatta. Lepopäivinä voi venytellä ja rentoutua ja ajatella vain sitä, että rentoudun. Sitten kannattaa rentoutua myös sillai, "eks tiä" tavalla tai ja silloin ei toivottavasti kukaan (tai mistä sitä tietää :D ajattele vipunostoja sivulle sarjoja) :D Hyvä rentouttaja ja sitten joku mahdollisimman kevyt muu mukava harrastus joka on todella sellainen leppoinen.Ei mikään pakko mielteinen projekti. Eli vain yksi sellainen projekti kerrallaan, joka syö paljon ajatusta ja aikaa tai tuo vääränlaista kuormittavaa stressiä. Ei montaa projektia kerrallaan. Psyyken väsymyskin tulee nimittäin pitkällä viiveellä ja jos on pahasti menty yli voi seurauksena olla hyvin epämukavat ja pitkäkestoiset psyyken oireet. Jopa vakavan masennuksen, joka on jotain paljon pahempaa kun sääriluun katkeaminen.

Olkaa realistisia - Nauttikaa harjoittelusta - Älkää peilatko ihmisarvoa meriitteihin ja saavutuksiin - Iloitkaa siitä mitä teette ja Treenatkaa palautuneena edellisestä harjoituksesta. (vakavien deadlinejen kanssa lyhyt kestoinen poikkeus) - Hyvällä fiiliksellä !! Palautuneena ja oikein harjoitelleena kehittyy pitkässä juoksussa huomattavasti paremmin, kun se joka pilaa itsensä äärimmäisellä ja turhalla psyykaamisella yötä päivää.

AITO Hymy kun on tallella - niin homma on kunnossa, eikä katabolinen kortisolihormoni jyllää yötä päivää. Silti tehkää riittävästi, joka on kovaa harjoittelua ja muutakin tekemistä, mutta tehkää se ilolla. Jos se on pakko - niin jättäkää väliin. Joka syksy valitaan uudet suomen mestarit. Lahjakas kaveri pystyy viemään tämän tittelin "rennosti" kovaa tekemällä, kun hänellä on oikeanlaista lahjakkuutta ja oikeat ohjeet, riittävä, mutta ei tyhmä periksi antamattomuus tulokselliseen treenaamiseen, hyvä esiintymistaito ja pilkettä silmäkulmassa.

TEKEE VAAN SEN MITÄ TÄYTYY TEHDÄ

Nykyään oikeaa tietoakin on paremmin ja helpommin saatavilla, mutta myös sitä tietoa joka vaan pilaa kaiken, paremmin saatavilla.

Uudet junnut ja muut aloittelijat ovat paremmissa "käsissä" ja hyvä niin :) Minä ainakin kehoitan tekemään oikein... Se on eriasia haluavatko muut, muille hyvää.

Paljon olen virheitä itse tehnyt ja liikaa kaikkea ja liian suurella innolla ja ilman järjen ääneen kuuntelulla. Treenaan nykyisin kovempaa, kun koskaan, joka olisi todella kovaa ilman tyhmyydellä saavutettuja vammojani. Ja nautin ja nauran - ja mistä lie johtuu vaikka teen todella paljon vähemmän aivan kaikkea, kun ennen niin silti kehityn. Eikä ole kiire, kun annan aikaa. Rakastan kehonrakennusta vaimoni ohella (kaksi täysin eri asiaa) sekä tavoitteellisten urheilijoiden opastamista, antamalla heille niitä tietoja joita minulla on antaa.

On päiviä jolloin olen todella masentunut ja se on jotain muuta kun vähän väsytää - se on mustaa ja se on mielensairaus. Mutta, kun saan sen menemään ohi - tiedän jälleen mikä on elämässä tärkeintä TERVEYS. 2010 Kun sydämeni käynnistettiin oli sen jälkeen täysin selvää mikä on minkäkin arvoista. Tiedän mitä tavoittelen ja teen sen eteen töitä - en todellakaan laiskottele, mutta elän aivan eri psyyken maailmassa, kun ennen. En päästä / tai ainakin vältän viimeiseen asti joutumassa siihen mustaan maan päälliseen sisäiseen helvettiin, jossa kävin ja vietin aikaa.

Tämä ei ole vuorisaarnaa enkä väitä olevani kaikki tietävä, mutta sen verran kokenut, että voin jo sanoa jotain.

Huoltakaa itseänne ja opetelkaa tekemään rennosti täysillä ja järkevästi. Mikäli joku tunnisti itseään ja koki jotakin pohtimisen aihetta omassa tekemisessään. Miettikää tekemisiänne.

Saavuttakaa nautinto ja tekemisen ilo ja antakaa aikaa kehittymiselle, joka osa-alueella ja nauttikaa matkasta kohti sitä tavoitettanne -ja saapukaa perille kilpailukykyisenä psykofyysisenäkokonaisuutena.

Sulkeisissa piti sitä hymyä imeä sinne perseeseen, mutta siviilissä sitä ei tarvitse tehdä :)

- L